
Tervetuloa
Tervetuloa Sopusolan Kenneliin, joka on siis virtuaalikennel, mitään ei tapahdu oikeasti. Sopusolan kennel perustettiin vuoden 2010 loppukesästä eikä kennelillä ole mitään kasvatusrotua vaan enemmänkin voisi sanoa, että kasasin v.2004-> omistamani virtuaalikoirat saman katon alle ja ajattelin samalla järjestää hieman toimintaa, siksi syntyi Sopusola, eläväthän kaikki koirani ja minä täällä suvassa sovussa keskenämme.
Mainitsinkin jo että pyrin järjestämään erilaista toimintaa pienimuotoisesti. Ajattelin suosia tunnetumpia lajeja ja pyrkiä näin pitämään yllä virtuaalikoiramaailman laajaa kilpailulaji tarjontaa. Suosiohan yleinsä takaa lajin jatkuvuuden eli hiljalleen pienemmän lajit yksinkertaisesti unohtuvat ellei niiden kisakantaa pidetä yllä.
Olen itse liikkunut virtuaalimaailmassa v. 2004-> aina vuoteen 2006 asti. Silloin innostus lopahti ja lähdin muualle, polttamatta kuitenkaan siltoja takanani. Nyt 2010 alkusyksystä palasin samoja siltoja pitkin takaisin, ja olivatpa maisemat muuttuneet melkoisesti! Eri maiden näyttelyliitot lakkautettu ja muutenkin monien lajien liittojen sääntömuutoksia lukiessani totesin että vastuuta on nyt siirretty enemmän koirien omistajille kuin liittojen pitäjille. Hyvä me kennelistit! Näytimme selvästi että meihin voi luottaa :)!
Olenkin nykyisessä virtuaalimaailmassa varmasti hyvin eksyksissä. Toivonkin että mahdollisuuksien mukaan toimitte oppaina ja auttajina minulle jos/kun tarvitsen apua. Mahdottumuuksia en aio pyytää, vaan neuvoja ja ohjeita. Neuvoa saa jos huomaa minun toheloivan! En tahallani riko uusi sääntöjänne, en vain välttämättä tiedä niistä! Toivon että innostukseni virtuaalimaailmaan kestää pitkään eikä lopahda nopeasti, niinkuin monille muille kenneleilleni on aikoinaan käynyt :/
Raikasta ja rauhallista syksyä kaikille,
Halauksin, Idamaria ja koirat

